Valtuustopuheenvuoro: Jyväskylä etulinjaan nuorisotyön tietopohjaisessa kehittämisessä

Yksi vuodesta toiseen haastava mutta tärkeä kysymys on nuorten palveluiden vaikuttavuuden seuranta ja arviointi, joka myös arviointikertomuksessa nousee esiin. Nämä eivät ole helppoja palveluita arvioida, sillä kysymys ei todellaakaan ole liukuhihnatyöstä, jonka laatua voidaan mitata laskemalla pelkästään esimerkiksi eri toimintojen osallistujamääriä tai aukiolotunteja tai muita ns. helposti mitattavissa olevia asioita. Kyseessä on vahvasti ihmisten väliseen … Lue lisää

Palvelut ihmisten, ei rakenteiden ehdoilla

Julkaistu keskisuomalaisessa 16.1.2021 Mietittäessä palveluita viime kädessä kuntalaisen kannalta yksi kysymys on ylitse muiden: ”Sainko sen palvelun tai avun jota tarvitsin.” Loppujen lopuksi hallinnonalojen rajat kuntien sisällä – tai se vastaako jostain palvelusta kunta, maakunta vai valtio ei ole tärkeää – tärkeää on toimiiko homma vai ei.  Valitettavan usein kuulee, että asiakasta pallotellaan eri palveluiden välillä, … Lue lisää

Nuorisotyön rahoitus irti veikkausvoitoista

Julkaistu Keskisuomalaisessa 24.9.2020 Koronan aiheuttama romahdus veikkauksen pelien tuotossa on jälleen nostanut esiin veikkauksen ja nuorisoalan epätervettä suhdetta. Romahdus pelien tuotoissa näkyi välittömästi valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa, jossa nuorisotyön vuosittaisesta valtionrahoituksesta oltiin leikkaamassa lähes kolmasosa. Nyt kun koronan sekä siihen limittyvän talouskriisin myötä nuorten tarve avulle, tuelle ja toiminnalle kasvaa on suorastaan irvokasta että alan rahoitus on … Lue lisää