Palvelut ihmisten, ei rakenteiden ehdoilla

Julkaistu keskisuomalaisessa 16.1.2021

Mietittäessä palveluita viime kädessä kuntalaisen kannalta yksi kysymys on ylitse muiden: ”Sainko sen palvelun tai avun jota tarvitsin.” Loppujen lopuksi hallinnonalojen rajat kuntien sisällä – tai se vastaako jostain palvelusta kunta, maakunta vai valtio ei ole tärkeää – tärkeää on toimiiko homma vai ei.  Valitettavan usein kuulee, että asiakasta pallotellaan eri palveluiden välillä, tai pahimmillaan kuntalainen ei edes löydä oikeaa palvelua – ja tärkeä apu jää saamatta.

Tavoitetilanne on selkeä, avun tarvitsijan ei tule joutua arpomaan mistä hallinnon haarasta apu löytyy – tai kenen työtehtävään auttaminen tässä tapauksessa kuuluu. Sen sijaan kokonaisuuden tulee toimia mahdollisimman pitkälle yhden luukun periaatteella: Apu löytyy samasta paikasta, liittyi ongelma sitten sosiaalipalveluihin, terveyteen tai vaikkapa työllisyyteen. Tämä on erityisen tärkeää monisyisemmissä ongelmissa, joiden ratkaisuun tarvitaan apua useilta sektoreilta.

Yhden luukun periaate on niitä teemoja, jotka ovat helpompia puheissa kuin käytännössä, mutta ei mahdotonta! Esimerkiksi Ohjaamot ovat tehneet erinomaista työtä nuorten palveluiden kokoamiseksi yhteen paikkaan, ja Jyväskylässä tätä työtä jatketaan ensi vuonna nuorten talon avaamisella.

Tulevina vuosina työllisyyden kuntakokeilujen alkamisen, ja mahdollisesti myös hyvinvointialueiden perustamisen, myötä vastuuta palveluista jaetaan uudestaan kuntien, valtion ja alueiden kesken. Sekä lainsäätäjien että meidän paikallisten toimijoiden on tärkeää pitää huolta siitä, että nämä muutokset eivät riko jo toimivia hyviä kokonaisuuksia – vaan toimivat mahdollisuutena järjestellä palvelut entistä helpommin hyödynnettäväksi.