Taistelu Internetistä

Euroopan unionilla on tekeillä iso digitaalisen sisämarkkina-alueen kehittämiseen liittyvä tekijänoikeusuudistus. Uudistus on oikeasti tarpeellinen ja selkeyttää pelisääntöjä monilta osin. On myös hyvä, että esimerkiksi uusien startup-yritysten on helpompi skaalata toimintaansa Eurooppaan, kun säännökset saadaan yhteneväisiksi koko alueella.

Reformissa on kuitenkin pari keskeistä ongelmakohtaa, joiden korjaamiseksi muun muassa PiraattiMEP Julia Reda on toiminut koko valmisteluprosessin ajan. Nämä ongelmakohdat ovat niin huomattavia, että mikäli uudistus toteutuu tässä muodossa se muuttaa perustavalla tavalla sitä, miten ja mihin Internettiä käytämme.

1) Linkkivero (artikla 11)

Linkkiverolla tarkoitetaan lehdille/uutistoimijoille tarkoitettua uutta, tekijänoikeuksiin rinnastuvaa, niin kutsuttualähioikeutta.  Tavoitteena linkkiverolla on saada erilaisten nettipalveluiden tuottajat (etenkin Google ja Facebook) maksamaan journalistista sisältöä tuottaville toimijoille siitä, että niiden palveluissa levitetään esimerkiksi uutislinkkejä. Ajatusta on jo kokeiltu mm. Espanjassa ja se toimi juuri niin huonosti kuin voi kuvitella: sisällöntuottajien taloudellinen tilanne lähinnä heikkeni – samoin kuin tiedon saatavuus.

Lue lisää linkkiverosta:

http://artolampila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240524-linkkivero-todistetusti-toimimaton-ratkaisu

https://juliareda.eu/eu-copyright-reform/extra-copyright-for-news-sites/

2) Sensuuribotit (artikla 13)

Yksi pelottavammista uudistuksen palasista ovat niinsanotut sensuuribotit. Ajatuksena on, että ”huomattavia määriä sisältöä” netissä julkaisevat alustapalvelut käytännössä pakotetaan ottamaan käyttöön ns. sensuuribotit. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki palveluun ladattava sisältö on ennakkotarkistettava algoritmilla, jonka tarkoitus on estää tekijänoikeuksien alaisen materiaalien julkaiseminen ilman lisenssiä.

Miksi tämä on ongelmallista?

Kaikki eri puolilla maailmaa kokeillut filtterijärjestelmät ovat osoittautuneet epätarkoiksi: paljon aivan luvallista sisältöä jää sensuuriin kiinni. Näissä tilanteissa pienet toimijat jäävät järjestelmällisesti isojen mediatalojen jalkoihin: Kun videosi, valokuvasi tai tekstisi jää aiheetta kiinni filtteriin, olet käytännössä syyllinen, kunnes todistat itsesi syyttömäksi – ja tämä on toistuvasti osoittautunut vaikeaksi tai mahdottomaksi.

Lue lisää sensuuriboteista:

https://edri.org/proposed-internet-filter-will-strip-citizens-of-their-rights/

https://juliareda.eu/2017/09/when-filters-fail/

Call to action, eli mitä tälle vai tehdä?

Ainakin valiokuntatasolla äänestykset ovat menossa todella tiukaksi. Seuraavaksi asiasta äänestää oikeudellisten asioiden valiokunta 20.6. Tämän hetken tiedon mukaan sensuuribotteja vaativa kanta on voittamassa äänestyksen yhden äänen erolla (https://juliareda.eu/2018/06/saveyourinternet/)

Oikeudellisten asioiden valiokunta on viimeinen paikka muokata aloitteen sisältöä fiksumpaan suuntaan. Valiokunnan jälkeen kokonaisuus menee parlamentin käsittelyyn heinäkuussa – tällöin vaihtoehdot ovat käytännössä hyväksy / hylkää.

Nyt käsillä ovat viimeiset hetket osallistua julkiseen keskusteluun aiheesta ja luoda parlamentaarikoille painetta tehdä asiassa oikeat johtopäätökset.

Kampanjoita aiheeseen liittyen:

* Save the link!    https://savethelink.org/

* Let’s stop the Censorship Machine! https://edri.org/lets-stop-the-censorship-machine/