Kun demokratia ei riitä – Avoin kirje Monikulttuurikeskus Glorialle

Jyväskylän Monikulttuurikeskus Gloria järjestää kuluvalla viikolla vaalipaneelin kuntavaaleihin liittyen. Paneeliin on kuitenkin kutsuttu keskustelemaan ainoastaan nykyisten valtuustopuolueiden edustajat. Omilla verkkosivuillaan Gloria mainitsee keskeisenä toimintamuotonaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Yhteiskunnallisesta vaikuttamistesta on tässäkin kyse, mutta millaisen kuvan siitä antaa kunnan rahoituksen varassa toimiva organisaatio, joka käyttää resurssejaan tukemaan nimenomaan jo valtuustossa istuvien kampanjatyötä? Tapahtuman mainoksissa on mukana myös RAY:n logo, joten vaikuttamistyöhön käytetään myös sieltä saatua avustusta.

Piraattipuolue oli mukana, kun 5.9. Gloriassa järjestettiin vaalitori. Tuolloin mainostettiin kovaan ääneen tämänviikkoista paneelia, jonka mainoksessa selkeästi lukee ”Puolueiden edustajat”. Emme arvanneet, että kutsu muuttuisi myöhemmin muotoon ”valtuustopuolueiden edustajat”, eikä näin koskisi kaikkia tuolloin esittäytyneitä puolueita.

Yhtenä perusteluna puolueiden valikointiin mainittiin että ”valtuustossa olevat puolueet ovat ne jotka voivat vaikuttaa asioihin joita haluamme edistää”. Kuntavaalien myötähän valtuuston kokoonpano saattaa muuttua radikaalistikin! Juuri nyt olisi tärkeää ottaa mukaan ehdokkaita laajalta pohjalta, jotta myös uusi valtuusto, mukaanlukien Piraattipuolue, osaisi tukea Glorian toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Tällä hetkellä vain 9 % suomalaisista kokee voivansa vaikuttaa kuntansa asioihin (TNS-Gallup, 2012). Sulkemalla vaihtoehtoja pois poliittisesta keskustelusta tämän kaltaisilla piilovaalituilla tuo lukema tuskin tulee nousemaan. Piraattipuolue haluaa edistää kaikkien vaaleissa ehdokkaita asettaneiden ryhmittymien tasapuolista kohtelua. Vain siten demokratia voi toteutua ja kansalaisten luottamus vaikutusmahdollisuuksiinsa kasvaa.

-Arto Lampila
Puoluesihteeri, Piraattipuolue r.p.

-Miika Hämynen
Tiedottaja, Keski-Suomen Piraatit