Kohti puoluekokousta

Piraattipuolueen kevätkokous järjestetään parin viikon päästä, heti heinäkuun alussa. Tämän vuoden kevätkokous on puhututtanut aktiivien, jäsenten ja muiden puolueen toimintaa seuraavien keskuudessa harvinaisen paljon – etenkin kun muistaa että kokouksessa ei ole luvassa suuria henkilövalintoja.  Sen sijaan ohjelmassa on kevään mittaan paljon työstetty ja prosessoitu puolueohjelman uudistaminen. Puoluehallituksen esitys(jonka eteen moni aktiivi myös hallituksen ulkopuolelta […]

Read more
Loppusuora lähestyy – kiri alkaa

Vaalit alkavat olla ovella ja kampanjat käyvät täysillä kierroksilla. Jo alle kahden viikon kuluttua on pöly laskeutunut vaalikenttien ylle ja spekulaatiot kaupunginhallitusten ja lautakuntien kokoonpanoista käyvät täysillä kierroksilla. Kuitenkin näin kampanjan keskeltä katsottuna nuo kaksi viikkoa näyttävät erittäin pitkältä ajalta. Piraattien kampanjat ovat saaneet aikaan positiivista pöhinää monin paikoin ympäri maata. Eikä suotta! Piraateilla on […]

Read more
Valikoitujen yhteisöjen tuki

Kansalaistoiminnankeskus Matara haluaa ”kehittää yhteistyötä eri toimijoiden välillä” sekä tarjota ”osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia säännöllisten kansalaiskeskusteluiden kautta”. Kuitenkaan kaikkien yhdistysten yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei näytä kelpaavan Mataralle, joka jätti muut kuin nykyiset valtuustopuolueet, mukaanlukien Piraattipuolueen, vaalipaneelinsa ulkopuolelle. Perusteluna paneelin rajaukselle esitettiin, että ”kysymyksenasettelu lähtee Jyväskylän kunnallipolitiikan näkökulmasta, jossain määrin menneen valtuustokauden arvioinnista.” Ei kai oikeasti kuvitella, […]

Read more
Nuorisotakuu – Vaalitemppu vakavasta aiheesta?

Maata kiertää työ- ja elinkeinoministeriön Nuorisotakuu -roadshow, jonka tarkoituksena on esitellä hallituksen kärkihankkeenakin mainostettua Nuorten yhteiskuntatakuuta. Kyynisimmät tuttavani ovat tosin kutsuneet roadshowta demareiden ja kokoomuksen kuntavaalikiertueeksi – eivätkä aivan suotta. Kiertue alkoi päivää ennen ehdokasasettelun loppumista Helsingistä ja päättyy kolme päivää ennen vaaleja Turkuun, kiertueen eri pysäkeillä asiantuntijoina toimii paikkakunnasta riippuen joku kokoomus/demariministereistä (Kiertueella esiintyvät: […]

Read more
Kun demokratia ei riitä – Avoin kirje Monikulttuurikeskus Glorialle

Jyväskylän Monikulttuurikeskus Gloria järjestää kuluvalla viikolla vaalipaneelin kuntavaaleihin liittyen. Paneeliin on kuitenkin kutsuttu keskustelemaan ainoastaan nykyisten valtuustopuolueiden edustajat. Omilla verkkosivuillaan Gloria mainitsee keskeisenä toimintamuotonaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Yhteiskunnallisesta vaikuttamistesta on tässäkin kyse, mutta millaisen kuvan siitä antaa kunnan rahoituksen varassa toimiva organisaatio, joka käyttää resurssejaan tukemaan nimenomaan jo valtuustossa istuvien kampanjatyötä? Tapahtuman mainoksissa on mukana myös […]

Read more
Talousvaalit – Vastuuvaalit

Lokakuun kuntavaaleissa keskeisin aihe on talous. Palvelut ovat kunnan keskeisin tehtävä – mutta jos kuntatalouden haasteita ei saada ratkaistua ei pelimerkkejä palvelutuotantoon vain yksinkertaisesti ole. Jyväskylänkin talous on lievästi sanottuna vaikeassa jamassa, aivan kuten Yle hiljattain uutisoi: ”Jyväskylän talous kuralla”.  Jos (ja kun) Jyväskylän vuosikate tippuu negatiiviseksi voidaan puhua todellisesta kunnan talouskriisistä. Negatiivinen vuosikate tarkoittaa […]

Read more
Vauhdikkaan viikon mediakoostetta

Kulunut viikko on ollut varmasti äärimmäisen vauhdikas kaikkien ehdokkaiden kannalta. Keski-Suomen Piraattien näkökulmasta viikko alkoi yhdistyksen ehdokasasettelukokouksella maanantai-iltana. Tiistaina pääsinkin vierailemaan heti aamutuimasta Jyväskylän keskusvaalilautakunnan pakeilla toimittamassa tarvittavat paperit yhdeksän ehdokasta kattavan listamme ilmoittamiseksi. Samanaikaisesti Miika vei vastaavia papereita Saarijärvelle. Piraattien osallistuminen kuntavaaleihin maakunnassamme kiinnitti myös Yle Keski-Suomen huomion. Torstaiaamuna pääsin mukaan Yle suoralinjan ensimmäiseen […]

Read more
Huikealla porukalla kohti Jyväskylän valtuustoa

Kunnallisvaalien ehdokasasettelu päättyy tiistaina. Tänään maanantaina kokoontui Keski-Suomen Piraattien ylimääräinen kokous hyväksymään vielä viimeiset lisäykset kuntavaalien ehdokaslistoille. Lisäysten jälkeen Piraattipuolueen Jyväskylän lista näyttää seuraavalta: Brander Tommi 25 FM tohtorikoulutettava Eskelinen Matti 24 Opiskelija Hämynen Miika 26 HuK Opiskelija Hämäläinen Dorrit 22 Opiskelija Hämäläinen Jyri 24 Luonnontieteiden kandidaatti Kalliokoski Tuomo 34 FM Tutkija Kurki Joanna 45 […]

Read more
EVAlta räväkkä avaus avoimista palveluista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkisti 21.8. raporttinsa Palvelut auki – Viisi vaatimusta kuntauudistukselle. Nimensä mukaisesti tekstissä käsitellään palveluiden avoimuutta ja palvelutuotantoa sekä niiden suhdetta kuntauudistukseen. Raportissa kritisoidaan kuntauudistuksen keskittyvän liikaa hallinnnon rakenteeseen, ja kaipaavan konkreettisempaa otetta palvelutuotannon ongelmien ratkaisuun. EVAn ehdotukset kuntarakennetavoitteiden oheen lisättäväksi tavoitteiksi ovat: 1. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat, julkisten palveluiden käyttäjät ja […]

Read more
Mielipidekirjoituksia: avoimuus ja valtuustosopimus

Syksyn vaalien lähestyessä keskustelu kunnallispolitiikasta käy vilkkaana myös lehtien mielipideosastoilla. Keski-Suomen piraattiaktiivit ovat luonnollisesti mukana kantamassa korteaan kekoon. Alla kaksi elokuista mielipidekirjoitusta joissa olen ollut mukana (kirjoittajana ja/tai allekirjoittajana). Salailu ei luo uskoa päättäjiin (Julkaistu Keskisuomalaisessa 26.8.) Keskisuomalaisessa 18.8. esiteltiin kaupungin salaista säästölistaa, jonka myötä sosiaali- ja terveyspalveluista oltaisiin leikkaamassa kymmentä miljoonaa euroa. Säästöt voivat olla […]

Read more