Taiteilijat juristien ihmiskilpenä

Eilen uutisissa levisi jälleen yksi surullinen tarina kiristyskirjebisneksen maailmasta. Jälleen on helppo nähdä mistä tässä kuviossa loppujen lopuksi on kyse – vastaaja tuomittiin maksamaan 100 euroa hyvitystä elokuvan jakamisesta vertaisverkossa, minkä lisäksi maksettavaksi napsahtaa yli 33 000 euroa asianajokuluja, eli loppulaskusta sisällöntuottajien puolelle valuu joitain prosentin kymmenesosia.

Kiristyskirjebisneksessä ei ole missään vaiheessa ollut kysymys taiteilijoiden edusta, vaan kysymys on yksiselitteisesti juristien itselleen lobbaamasta bisnesmallista. Valitettavasti vain tämän rahantekoautomaatin ihmiskilveksi on saatu puhuttua taiteilijoiden sankka joukko etujärjestöidensä kautta. Vaikka markkinaoikeuden kesäkuisen päätöksen toivottiin sulkevan tämän bisnesaukon, ei ole vielä syytä juhlaan. Mikäli mielikuvani opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeuskirjetyöryhmän syksyn keskusteluista on oikea, tulkitaan markkinaoikeuden päätös lähinnä hidasteeksi.

Valitettavasti näyttäisi siltä, että niin kauan kuin kulttuurialan toimijat eivät sanoudu irti tästä bisneksestä, voidaan köyhän taiteilijan stereotyyppistä marttyyrihahmoa käyttää torjumaan kaikki tätä rahastusautomaattia kohtaan esitettävä kritiikki.

Haluan kuitenkin uskoa, etteivät taiteen ja kulttuurin ammattilaisetkaan loputtomiin halua antaa kasvojaan rahastukselle, jonka lopputuloksesta he näkevät vain rippeet, ja jossa puolivillaisiin perusteisiin pohjautuvilla kirjeillä uhkaillaan maksamaan verrattaen pieniä parin tonnin summia kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikulujen pelossa.

Nyt tarvittaisiin siis muutamia tarpeeksi nimekkäitä ja vaikutusvaltaisia tekijöitä laittamaan omat etujärjestönsä kuriin, ja jännityksellä seurataan kuinka monta nalle puh -läppärin takavarikkoa siihen tarvitaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: